Työttömyys laski syyskuussa hieman, mutta on korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. YTK Työttömyyskassan jäsenistössä etenkin rakennusalan työttömyys on koholla.
YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyysaste oli syyskuussa 6,1 %. Työttömyys laski hieman, sillä elokuussa se oli 6,8 %.
Toisaalta vuodentakaiseen verrattuna työttömyys on koholla. Syyskuussa 2022 YTK:n jäsenten työttömyysaste oli 5,7 % eli 0,4 prosenttiyksikköä matalampi kuin nyt.
“Datastamme selviää, että syyskuun työttömyys on viime vuosina ollut elokuun työttömyyttä matalampi. Tähän vaikuttavat muun muassa kesätyöttömyyksien päättymiset ja opiskelujen alut. Kyse on siis normaalista kausivaihtelusta”, sanoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Samaan suuntaan viittaa myös se, että opetusalan työttömyys laski toimialoista selvästi eniten elo-syyskuussa. Työttömyys aleni alalla 8,6 prosenttiyksikköä. Seuraavaksi eniten työttömyys aleni sosiaalipalveluissa, jossa se laski 2,9 prosenttiyksikköä.
Työttömyys koholla myös teollisuudessa
Rakennusalan vaikea tilanne näkyy myös YTK:n jäsenten työttömyystilastoissa. Rakennusalan toimialakseen ilmoittaneiden keskuudessa työttömyysaste oli syyskuussa 8,11 %. Vuosi sitten luku oli 5,25 %, eli kasvua on tullut lähes kolme prosenttiyksikköä.
Rakennusalan työttömyys on nyt myös korkeammalla kuin koronavuonna 2020, jolloin se oli syyskuussa 7,14 %.
“Rakennusala hilaa työttömyyttä viimevuotista korkeammalle. Myös teollisuudessa työttömyyttä on jäsenistössämme selvästi enemmän kuin vuosi sitten. Toisaalta monilla aloilla tilanne on aivan normaali, mikä lieventää kokonaiskuvaa”, Auli Hänninen kertoo.
YTK Työttömyyskassan jäsenmäärä kipusi yli 525 000:n
YTK Työttömyyskassa on Suomen suurin ansioturvan maksaja. Siihen kuuluu yli 525 000 ihmistä eli noin neljäsosa kaikista palkansaajista.
18. lokakuuta YTK Työttömyyskassan jäseniä oli 525 150. Jäsenmäärä kasvoi yli kymmenellä tuhannella vuodentakaiseen verrattuna.