Tammikuussa hakemuksia yli viidennes viimevuotista enemmän

YTK Työttömyyskassan hakemusmäärät ovat koholla suhteessa vuodentakaiseen. Työttömyys tulee tammikuun hakemuskertymän perusteella nousemaan. Nousua ajaa etenkin rakennusalan lomautusten määrä. 

YTK Työttömyyskassan työttömyysaste oli joulukuussa 6,6 % ja siten viime marraskuun tasolla. Alkuvuodesta hakemusten saapumistahti on kuitenkin kiihtynyt.

Tammikuussa hakemuksia on saapunut yli viidennes enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana YTK:lle saapui 49 005 päivärahahakemusta. Viime vuonna vastaavaan aikaan niitä saapui 40 013.  

Ennusteena onkin, että työttömyys nousee.

“Tammikuussa työttömyysaste tulee tämänhetkisen hakemuskertymän perusteella nousemaan. Nousua ajaa etenkin rakennusalan lomautusten määrä”, sanoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen


Peräti 35 % nousu päivärahakuluissa

Suuret hakemusmäärät näkyvät myös YTK Työttömyyskassan päivärahakuluissa. YTK:lta maksettiin tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana yhteensä 55,6 miljoonaa euroa etuuksia. Vuosi sitten samalla aikavälillä summa oli 41,1 miljoonaa euroa. Päivärahakulut kasvoivat siis peräti 35 %.   

Maksetut eurot ovat koholla hakemusmääriä enemmän. Tämä johtuu siitä, että päivärahaa saadaan jonkin verran aiempaa suurempien tulojen perusteella sekä siitä, että sovitellun päivärahan eli osa-aikatyön tekeminen on vuoden takaiseen verrattuna hieman vähentynyt.

Miesten työttömyys talvitunnelmissa

Miesten työttömyys irtosi loppuvuodesta naisten työttömyydestä. Joulukuussa miesten työttömyysaste YTK Työttömyyskassan jäsenistössä oli 7,1 % ja naisten työttömyysaste oli 5,9 %. Naisten ja miesten työttömyysasteet olivat tasoissa viimeksi syyskuussa.   

Toisen asteen koulutuksen tai pelkän peruskoulun korkeimpana tutkintonaan suorittaneiden osuus työttömistä on kasvanut. Tämä on linjassa miesten kohonneen työttömyyden kanssa, sillä miehillä on keskimäärin naisia matalampi koulutus.  

“Miesten korkeampi työttömyys johtuu muun muassa rakennusalan pitkästä alavireestä ja normaalista kausivaihtelusta. Talvella monet työmaat hiljenevät”, Auli Hänninen sanoo.